Ulkoilualueet

Härmänmaan Ladun toiminta-alueen ulkoilukohteet 

Tältä sivulta tulet löytämään karttoja ja esittelyjä toiminta-alueemme ulkoilukohteista.

 

Sammalkiven kota

Sammal-Kiven Kota on Härmänmaan Ladun ensimmäinen projekti, johon on osallistunut lahjoituksin mm. Kauhavan kaupungin vapaa-aikatoimi sekä useat kauhavalaiset yritykset.

 Kodan tekemiseen on osallistunut kesän 1999 aikana kodan ideoija Hannu Lehtisen johdolla kymmeniä talkoolaisia. Parhaimmillaan kotaa on ollut rakentamassa 16 henkilöä kerrallaan.

Sammal-Kiven kota sijaitsee Kauhavan keskustan eteläpuolella Fröötilän hiihtoladun varressa. Kesäaikaan kodalle voi patikoida vaikkapa Sorvarin hiekkakuoppien kautta.       

 Sijainti

Kotkanpesän laavu

Kotkanpesän laavun rakennustyöt aloitettiin alkutalvella 1999 ja laavu valmistui kesällä 2000. Vuoden 2001 aikana laavun läheisyyteen rakennettiin sauna, joka on kaikkien luontoihmisten käytettävissä pientä korvausta vastaan.

Idea laavun rakentamisesta tuli kauhavalaiselta Tauno Lassilalta, jonka maalta löytyi erinomainen paikka laavun rakentamiseksi. Myöhemmin kyseinen kallioalue vuokrattiin metsätukialueeksi E-P:n metsäkeskuksen toimesta. Alue on rauhoitettu metsänhoidollisilta toimenpiteiltä vuokrauksen ajan. Laavun ja saunan tekemiseen on osallistunut 1999 - 2001 aikana laavun suunnittelijan Hannu Lehtisen johdolla kymmeniä talkoolaisia. 

Sijainti


 

Taukotupa kotkanpesän alueella

 

Kotkanpesän alueelle valmistui myös taukotupa heinäkuussa 2001. Taukotuvassa voi järjestää vaikkapa pienet juhlat, sillä sisään mahtuu jopa kymmenen henkilöä.

Taukotupaa voi varata. Kysy 0400 56 91 91 Tarja. Laitan varauskirjaan nimesi. Avaimen nouto ja palautus Kauhavan Shell-huoltoasemalle. 

Hinnat 2017: Härmänmaan ladun jäsenet 20€/vrk. Ei-jäsenet 30€/ vrk

                     Yritys/ yhdistys 40€/ vrk

                  

 

Maksu  tilille : Kauhava POP FI 73 4744 0010 0522 18

( Maksa omatoimisesti tilille, emme lähetä siis laskua, KIITOS!)

 

 

 

                

 

Taukotuvan varustelut mm.:

        - Puulämmitteinen kamina
        - Kaasuhella (pöytätasoinen)
        - Kahvipannu
        - Paistinpannu
        - Vesikanisteri ja ämpäri
        - Pesuvateja
        - Siivousvälineet
        - Öljylamppu pöydällä
        - Parvella yöpymistilat noin neljälle (aluspatja valmiina)
        - Saunavesikaivo noin 150 m päässä tulopolun varressa.  Kaivon vesi on tutkittu heinäkuulla 2016; vesi on juomakelpoista ! Vedeb väri hieman samea; mutta vesi  on puhdasta, hajutonta ja mautonta !

     Sijainti

 

 Kiukalo-sauna kotkanpesän alueella

 

Kiukalo on laavun läheisyydessä oleva sievä hirsisauna. Nimi "KIUKALO" on kauhavalaisen Ari Raatikaisen ehdotus nimikilpailusta. Sana kiukalo kuvaa ideoijan mukaan esim. kiuasta, koloa, kiulua, jotka läheisesti tuovat mieleen saunan.

Saunaan sopii saunomaan kerrallaan noin neljä henkilöä. Saunan voit varata ; kysy 0400 56 91 91 Tarja.

Saunomisesta peritään Härmänmaan ladun -jäseniltä 20,- ja ei-jäseniltä 30.-  euron maksu  Yritys tai yhdistys 40 € . Hinnat per vuorokausi. Valmiiksi lämmitettynä 50€; lämmitystä voi tiedustella ladun puheenjohtajalta.

Avaimen nouto ja palautus Kauhavan Shell-huoltoasemalle.

Hinnat vuonna 2017:  Härmänmaan ladun jäsenet 20€ ja ei-jäsenet 30€. Yritys tai yhdistys 40€. HInta per vuorokausi. Valmiiksi lämmitys 50€.

Maksu Kauhavan POP-pankkiin tilille
FI 73 4744 0010 0522 18  /  viitteellä 1012. Saunan vuokraus oikeuttaa myös autiotuvan käyttöön. (emme siis lähetä laskua, maksathan omatoimisesti tilille , Kiitos! )

 

Sijainti

Urheilupuiston kuntorata

 

Vuonna 2003 Härmänmaan Latu käynnisti hankkeen, jolla Kauhavan keskustan läheisyyteen alettiin rakentamaan kuntorataa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin  2,7km pitkä kuntorata lämpöksekukselta Fröötilän suuntaan. Kuntoradan alkuosa oli 10m leveä.

Toisessa vaiheessa kuntoradan leveää osaa jatkettiin ja kuntorata muodostui n. 7km pitkäksi kokonaisuudeksi lämpökeskuksen ja Fröötilän välillä.

 

  Sijainti